Aamulla herättyäni päätin pitkästä aikaa astua vaa'alle. Mittari pysähtyi 99,2 kilon painoon ja ensimmäinen tuntemukseni oli järkytys - painoni hipoo jo kolminumeroista lukua! Seuraavaksi nappasin kännykkäni pöydältä ja laskin painoindeksini, joka puhui myös karua kieltä: BMI 34,3 tarkoittaa, että olen merkittävästi, lähes vaikeasti ylipainoinen! Ei ihan se piristävin aloitus harmaalle ja kolealle vapaapäivälle.
Peseydyin, puin päälleni ja suuntasin koiran kanssa aamukävelylle. Edes kauniin luonnon keskellä en kuitenkaan voinut lopettaa painolukemieni ajattelmista. Ensimmäistä kertaa elämässäni olin tajunnut, etten mitenkään voi jatkaa entiseen malliin. Omaksi yllätyksekseni aloinkin murjottamisen sijaan miettiä ratkaisuja tilanteeseeni. Olin jo aiempien epäonnistuneiden laihdutusyritysten myötä ymmärtänyt, että edellytys painonpudotukselleni on ehdottomasti jonkinlainen vertaistuki tai sosiaalinen paine. Epäsäännöllisten työaikojen ja opiskelun takia minun on kuitenkin lähes mahdotonta osallistua minkään viikoittain kokoontuvan ryhmän toimintaan, ja olisihan sellainen luultavasti aika suolaisen hintaistakin opiskelijan näkökulmasta katsottuna. Ystävänikin ovat kaikki normaalipainoisia, joten painonpudotus kavereiden keskenkään ei tuntunut realistiselta vaihtoehdolta. Hetken tuskailtuani sain kuitenkin loistoidean: alkaisin kirjoittaa blogia painonpudotusprojektistani! Ajattelin, että blogi auttaisi minua kohtaamaan ongelmani rehellisesti silmästä silmään ja seuraamaan edistymistäni hyvin konkreettisesti. Parhaassa tapauksessa saisin jopa lukijoita sekä heidän kauttaan vertaistukea sekä velvoitteen pysyä alkuperäisessä suunnitelmassani silloinkin, kun se tuntuu vaikealta.
Ideasta innostuneena kirmasin takaisin kotiin ja ryhdyin heti tuumasta toimeen. Istahdin koneeni ääreen, loin blogin siltä istumalta ja tässä minä nyt kirjoitan ensimmäistä postaustani! Olen erittäin positiivisella mielellä, sillä usko omaan onnistumiseen on tällä kertaa luja. Tarkoituksenani on dokumentoida hurja urakkani tähän blogiin tarkasti, rehellisesti ja totuutta kaunistelematta. Aika näyttää, millaiseksi blogini muotoutuu, mutta ainakin tällä hetkellä minulla on aikomus kirjoittaa kaikesta mahdollisesta laihduttamiseen liittyvästä: ruoasta, liikunnasta, kauneudenhoidosta, painoon ja laihduttamiseen liittyvistä tuntemuksista yms. Tällä viikolla luvassa on luultavasti lähinnä yleistä pohdintaa ja elämäntaparemontin suunnittelua, ensi maanantaina isken sitten toden teolla kiinni tähän urakkaan. Toivottavasti mahdollisimman moni lukija hyppää mukaani tielle kohti kevyempää elämää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti